2.10.2014

Spartathlon 2014 - osa 1

Polku kohti Sangas-vuoren huippua alkaa (kuva: Chris Boukoros / Advendure Endurance Network)
(kuvat: Jaana Tomppo, ellei toisin mainittu)

Spartathlon ei mennyt osaltani aivan tavoitteiden mukaan, vaan jouduin tyytymään kokonaiskilpailun 22. sijaan (miesten sarjan 20.) ajalla 29.43.37. Reiluun puolimatkaan saakka matka eteni jokseenkin suunnitellusti, mutta pian sen jälkeen jalat alkoivat hyytyä ja erityisesti ylämäkien eteneminen muuttui vaivalloiseksi. 

Vaikka tavoitteestani jäinkin oli aikani paras suomalaistulos kymmeneen vuoteen ja kaikkien aikojen neljänneksi paras suomalaistulos. Nopeammin ovat juosseet vain Spartathlon-legendat Janne Kankaansyrjä (27.19.15, 3. / 2004), Seppo Leinonen (27.56.32, 3. / 1992) ja Ari Mustala (29.12.45, 9. / 2000).


Ennen starttia


Matkustimme Jaanan kanssa Kreikkaan varhain keskiviikkona samoilla Air Balticin lennoilla Janne Klasilan ja hänen huoltajaisänsä Simon kanssa. Olimme jo keväällä sopineet yhteistyöstä huollon suhteen, joten meillä oli yhteinen huoltoauto Simon toimiessa kuljettajana ja Jaanan kartanlukijana. Teknisen ongelman takia mukana ei ollut navigaattoria eikä vuokra-Fiatin varusteisiinkaan sellaista kuulunut, joten huoltoryhmän oli tarkoitus pärjätä Jannen puhelimen ja tabletin navigaattoreilla. Hyvin he onnistuivatkin, vaikka ilmeisesti muutamaan otteeseen oikeaan paikkaan oikeaan aikaan löytäminen oli ollut jokseenkin haastavaa. Vain yksi huoltopiste viidestätoista jäi harhaanajon takia väliin, tätä voidaan pitää erinomaisena suorituksena Spartathlonin ensikertalaiselta huoltajakaksikolta.

Huoltoryhmä ja -auto valmiina kilpailuun
(kuva: Jari Tomppo)

Ateenassa olimme iltapäivällä ja hotellihuoneet saatuamme söimme pikaisesti lounasta ja kävimme kilpailukeskuksena toimivassa läheisessä Fenix-hotellissa varmistamassa osallistumisemme ja noutamassa numerot, chipit ja muun tarvittavan rekvisiitan. Tämän jälkeen oli vuorossa noin puolen tunnin kevyt verryttelylenkki Jannen kanssa. Jaana ja Simo tekivät samaan aikaan oman lenkkinsä.

Torstain aloitimme Jannen kanssa puolen tunnin verryttelylenkillä, muuten päivä kului lähinnä lepäillen ja seuraavan päivän kilpailua odotellen. Illalla ohjelmassa oli kilpailijoille ja huoltajille tarkoitettu infotilaisuus, jossa kerrattiin kilpailun keskeiset säännöt ja odotettavissa olevat olosuhteet. Sadetta ja ajoittain rajuja ukkoskuuroja olisi kuulemma luvassa.

Illalla asettelin kilpailun aikana tarvitsemani varusteet valmiiksi, sillä startti tapahtuisi aamulla kello 7 ja bussi hotellista Akropolikselle lähtee tasan kello 6. Herätys tapahtuisi siis jo neljältä, epäinhimilliseen aikaan. Sumie Inagakin huoltajana kilpailussa toimiva Spartathlon-legenda Seppo Leinonen painotti, että Akropolikselle ei missään tapauksessa kannata yrittää omalla autolla, vaan ehdottomasti järjestäjien bussilla. Tätä uskoimme ja myös huoltajamme pakkautuivat mukaan bussin kyytiin aamuvarhaisella palatakseen noutamaan autot startin jälkeen hotellin edestä.

Aikani varusteiden kanssa arvottuani päädyin lyhyisiin Compressport trikoisiin, saman valmistajan Suomi-tekstein koristeltuihin säärystimiin, lievästi kompressoivaan lyhythihaiseen ja hyvin hengittävään Myprotein-paitaan, jonka päälle Suomen maajoukkuepaita. Kenkävalinta kallistui pienellä riskillä Hoka One One Cliftoneihin, joilla olin ehtinyt ennen kilpailua juosta vain muutaman lenkin. Valinnan ratkaisivat kengän keveys ja erinomainen vaimennus. Toisaalta vain 4 mm droppi ja päällismateriaalin heppoisuus arveluttivat. Sukiksi otin halvat Brooksin perusjuoksusukat, joita ostin vuosia sitten Intersportin kaksi paria vitosella alesta ison nipun. Varustuksen täydensivät lippis ja Lidlistä ostetut aurinkolasit.

Tietäen, että Garmin Forerunner 910XT:n akku ei kestä näin pitkää kilpailua yhdellä latauksella varasin huoltolaukkuun ulkoisen akkupaketin, jolla suunnittelin lataavani akun Lyrkian ja Mountain Basen välisen pitkän ylämäen aikana. Huoltolaukkuun olin varannut varusteita kaikkiin kuviteltavissa oleviin olosuhteisiin, pyörremyrskystä lähtien. Ratkaisu toimi, sillä mitään varusteita ei tarvinnut vaihtaa kilpailun aikana.

Ensimmäinen kolmannes


Muutama minuutti starttiin, vas. Jari ja
Janne
Olosuhteita ei voi tällä kertaa syyttää, sillä harvoin Spartathlonin sää on suomalaisjuoksijoille niin suotuisa kuin tänä vuonna. Starttia odoteltiin Akropolis-kukkulalla pienessä sateessa, joka taukosi hieman startin jälkeen. Tienpinnat olivat kuitenkin märät ja ilma mukavan kostea. Kun reilut 350 juoksijaa - virallisen tiedon mukaan 380, mutta aivan näin paljoa ei starttaajia liene ollut - lähti matkaan ahtaalta starttialueelta edettiin ensimmäiset sadat metrit melkoisessa ruuhkassa.

Otan alun erittäin varovaisesti, en aio kaatua tungoksessa ja olen aavistuksen huolissani alkumatkan marmorilaattojen liukkauden suhteen. Mitään ongelmia ei kuitenkaan ilmaannu ja runsaan kilometrin jälkeen pääsen etenemään omaan tahtiini. Edellisvuoden voittajan Joao Oliveiran selkä näkyy muutaman metrin päässä edessäni, mutta annan miehen mennä vielä tässä vaiheessa menojaan.

Numerolappu piilossa juokseva Dean
Karnazes ryntää kärkeen startissa
Meillä on Janne Klasilan kanssa yhteinen huoltoauto, mutta juoksun aikana emme tee yhteistyötä. Startin jälkeen emme edes näe toisiamme kuin hetkellisesti. Alkuvauhdiksi olen kaavaillut kävelypätkineen noin 5.30/km, mutta ensimmäinen kymppi menee tasan 53 minuuttiin ja toinen, alamäkivoittoinen kymppi pari minuuttia nopeammin. Ensimmäinen virallinen väliaikapiste on checkpoint 4, 19,5 km kohdalla. Kilpailun jälkeen totesin sijoitukseni olleen tässä vaiheessa 51. Olen muutaman sekunnin amerikkalaista supertähti Dean Karnazesia jäljessä ja parisenkymmentä sekuntia minua ennen ajanottolinjan ohittaa kilpailun suurimpiin voittajasuosikkeihin kuuluva saksalainen Florian Reus. Juoksun lopullinen voittaja, italialainen Ivan Cudin on tässä vaiheessa sijalla 26. reilu 2 min edelläni, mutta hänestä minulla ei juoksun aikana ole mitään havaintoja. Sen sijaan Reusin ja Karnazesin kanssa juoksen jonkun matkaa yhdessä.

Dropbageja olen varannut matkan varrelle kaksi, ensimmäisen checkpoint 5:lle, 22,5 km  ja toisen checkpoint 18:lle, 65,1 km. Checkpoint vitosella askartelen dropbagin kanssa parisen minuuttia ja Reus menee menojaan. Tässä yhteydessä myös Janne ohittaa minut ja pysyy edelläni kohtuullisen etumatkan turvin keskeyttämiseensä saakka.

Koetan jarrutella vauhtia ja pitää sykkeen kurissa, pari seuraavaa kymppiä taittuvat kevyesti 54 min pintaan. Ensimmäinen checkpoint, jossa henkilökohtaiset huoltajat saavat avustaa juoksijoita on CP 11, 42,2 km kohdalla. Tähän pisteeseen saavun ajassa 3.44.25, sijalla 43, kymmenisen minuuttia Cudinia myöhemmin ja 36 minuuttia kärjessä paahtanutta latvialaista Valdis Nilovsia myöhemmin. Vauhtini on tavoiteaikatauluni ylärajoilla jarruttelusta huolimatta, mutta juoksu kulkee ongelmitta ja olo tuntuu kaikin puolin hyvältä. Garminin mukaan 50 km täyttyy hieman alle 4,5 tunnin, vauhti on siis hyvää, mutta ei yltiöpäisen rajua.

Tähän saakka on juostu olosuhteiden puolesta erinomaisissa olosuhteissa, pilvisessä ja tihkusateisessa kelissä. Maratonin täyttymisen jälkeen sataa hetken melkoisen reippaasti, mutta iltapäivän edetessä pilvet haihtuvat ja lämpötila kohoaa kolmenkymmenen asteen tuntumaan.

Kannan pullovyössä 0,6 litran urheilujuomapulloa, jonka pyrin juomaan tyhjäksi tunnin aikana. Lisäksi juon jokaisella järjestäjien huoltopisteellä pari mukillista vettä, colaa tai jääteetä. Koetan jäähdyttää kehoani ulkoisesti huuhtelemalla itseäni kylmään veteen kastettuilla sienillä ja tunkemalla jääpaloja paidan ja lippiksen sisään sillä seurauksella, että sateesta kuivana selvinneet sukkani vettyvät ja huolestun märkien sukkien aiheuttamista hiertymistä. Sukat onneksi kuivuvat varsin nopeasti. Sen sijaan vedellä läträämisen yhteydessä kastuneet trikooni alkavat hiertää nivusista. Lämpötilan kohotessa juoksu muuttuu vaikeammaksi ja vauhti alkaa hidastua jarruttelemattakin. Maratonin jälkeinen parikymppinen kulkee hieman yli 5.30/km vauhdilla ja pian sen jälkeen vauhti hiipuu 6 min/km tuntumaan ja huonommalle puolellekin.
Szilvian peesissä

Runsaan 45 km jälkeen naisten kilpailun voittoon hurjalla reittiennätyksellä 26.53.40 juossut unkarilainen Szilvia Lubics pyyhältää ohitseni. Seuraan Szilviaa jonkun matkaa, välillä hieman kauempaa, välillä rinnalla juosten. Hän ei juuri pysähtele huoltopisteillä eikä hidasta vauhtia edes ylämäkiin mainittavasti, joten en halua roikkua kovin pitkää "liian kovassa" vauhdissa mukana, vaan jättäydyn omaan, järkevään vauhtiini. Virhe. Korinttia lähestyttäessä joudumme nimittäin puskemaan melkoisen reippaaseen vastatuuleen ja siinä vaiheessa vetoavusta olisi hyötyä.

Joao Oliveira ylittää Korintin kanavan
(kuva: Chris Boukoros / Advendure Endurance Network)
78 km paikkeilla reitti ylittää Korintin kanavan ja tämän kohdan juokseminen saa aina ihoni kananlihalle. Ehdottomasti eräs reitin hienoimmista kohdista. Näillä main huomaan jalkojeni alkavan uhkaavasti väsymään maltillisena pitämästäni vauhdista huolimatta. Koetan rentouttaa juoksua niin paljon kuin se rajuun vastatuuleen punnerrettaessa on mahdollista, mutta siitä huolimatta kehoni kertoo kiusallisen selvästi, että edessä on pitkä ilta ja vielä pidempi yö ennen kuin päästään loputtoman pitkälle Spartan valtatielle jatkuvine mäkineen. Pyrin ravistamaan moiset ajatukset pois mielestäni, en halua ajatella matkaa seuraavaa checkpointia pidemmälle.

Huoltoa Hellas Canissa (kuva: Eka Partanen)
Korintissa Hellas Can -säilyketölkkitehtaan parkkipaikalla sijaitseva checkpoint 22 (80 km) on ensimmäinen kilpailun kuudesta major checkpointista. Kärjessä sinne kiirehti Nilovs ajassa 6.31.17, Cudin on noussut kolmanneksi, noin 12 min kärkeä perässä. Minä saavun Hellas Caniin ajassa 7.23.27, täsmälleen 27 h tulokseen tähtäävässä aikataulussani ja sijotukseni tässä vaiheessa on 26. Ongelma vaan on se, että tuntemukset kropassa eivät ole aivan sellaisia, joita tässä vaiheessa pitäisi olla. Jalat tuntuvat selvästi väsyneiltä. Vaikka oloni on muuten hyvä eikä minulla ole ongelmia syömisen ja juomisen suhteen alkaa joku riiviö alitajunnassa jankuttaa kuinka en tule kestämään ja tästä se hyytyminen alkaa. Koetan vaimentaa kiusanhengen ja keskittyä nauttimaan iltapäivän auringonpaisteesta, mutta jatkaessani matkaa Hellas Canista alkaa vauhtini hiipua hiipumistaan. Ehkä ärsyttävä kiusanhenkeni on oikeassa.

Jatkuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti