21.9.2014

Vko 38 / 2014 - Keventelyä

15.-21.09.2014:

Spartathlonin starttiin on tätä kirjoittaessani aikaa 4 vuorokautta, 11 tuntia ja 42 minuuttia, joten pientä kilpailujännitystä alkaa olla havaittavissa. Viikonloppu on kulunut tavaroita etsiessä ja pakkaillessa sekä viimeisiä säätöjä huoltosuunnitelmaan kirjatessa. Unohtamatta sääennusteiden tarkistamista kerran tunnissa.

Eilen ehdittiin sentään pikaisesti poiketa Hämeenlinnassa siskoni nelikymppisiä viettämässä, mutta kotiin tultiin omalla autolla hyvissä ajoin nukkumaan kunnon yöunet.

Viikon ulkoilut on nopeasti kuitattu: kaksi lepopäivää, muutama kevyt tai erittäin kevyt lenkki, yhteensä 61,5 km keskivauhdilla 5.13/km. Lisäksi kaksi kertaa kävin ravistelemassa lihaksia Vauhtisammakon Galileolla.

Suunnitelma ensi viikkoon:
ma-ti kevyttä ulkoilua,
keskiviikkona matka Ateenaan, perillä ehkä pieni jaloittelu ja tankkaamista,
to kevyttä verryttelyä ja juoksukavereiden psyykkaamista omasta kunnosta uhoamalla
pe-la -aamuun pitkä juoksu/kävely -lenkki kumpuilevassa maastossa 246 km leppoisalla noin 6 - 6,5 min/km keskivauhdilla,
sunnuntaina lepopäivä.

Kilpailun aikainen tankkaussuunnitelma on jo varsin pitkälle pohdittu: perusravinteina Spartathlonissa minulla tulee olemaan MyProtein Ener:Gel -geelit ja saman valmistajan Pro:Long -urheilujuoma, joista tarkoitukseni on saada yhteensä noin 60 grammaa hiilihydraatteja tuntia kohti. Lisäksi nappailen välipaloja huoltopisteiltä ja isommilla huoltopisteillä on tarkoitus nauttia omista eväistä mustikkasoppaa, puuroja sekä keittoja. Dropbageja en ajatellut reitin varrelle jättää kuin pari kappaletta alkumatkalle. Pullovyössä kulkee 0,6 litran urheilujuomapullon lisäksi muutama geeli, pussi tai pari urheilujuomajauhetta ja mahdollisesti jotain pientä.

Koska olosuhteet tulevat olemaan lämpimät on huomiota kiinnitettävä myös riittävään suolan saantiin sekä nestehukan välttämiseen, joten vastoin tapojani juon todennäköisesti runsaasti vettä kilpailun aikana. Vettä tullaan tarvitsemaan paitsi sisäisesti myös kehon huuhteluun, sillä juomalla ei helteen kuumentamaa kehoa jäähdytetä, vaan se onnistuu vain kaatamalla riittäviä määriä vettä päälle. Joka taas aiheuttaa omat riskinsä, sillä kenkien tai ylipäätään juoksuasusteiden kasteleminen vääristä paikoista johtaa helposti ikäviin rakkoihin ja hiertymiin.

Tuoreimpien ennusteiden mukaan kilpailun aikana saattaakin olla koko reitillä ukkoskuuroja. Pitää siis taas kerran varautua kaatosateessa juoksemiseen, siitä minulla onkin huomattavasti enemmän kokemusta kuin helteessä juoksemisesta, mutta kreikkalaisen ukkosmyrskyn keskellä juokseminen ei kuulosta juuri paahtavaa hellettä houkuttelevammalta. Ulkoilmalajissa on kuitenkin aiheellista varautua kaikkeen.

1 kommentti: